Tässä vielä muistoja viime tammikuulta. Meillähän tämä lumi ei ole mitenkään itsestään selvyys näin joulukuussa lainkaan. Koko ajan tuijotellaan säätietoja ja toivotaan, että maa jäätyisi ja lumikin tulisi. Tälläkin hetkellä on 5 astetta lämmintä. Me asumme meren rannalla, joten meillä on helppo lähteä jäälle leikkimään, kunhan se ensin jäätyy. Vapaana juokseminen on koirille parasta mitä ne voi saada ja eritoten, kun voivat leikkiä lajitoverinsa kanssa. Vaikka meillä on iso ja pikku koirat niin menoa se ei ole haitannut koskaan. Meillä koirat tai pojat niinkuin niitä kutsumme matkustavat mukana aina, kun mahdollista. Olemme vuosittain pohjoisessa ja pojat on mukana. Talvella Hermanni ei päässyt mukaan Ruotsin lappiin, koska se on hiukan villi ja en jaksanut ottaa riskiä, että laivalla olisi tullut selkkausta. Silloin tulee äitini apuun ja koira tai molemmat ovat maalla. Kesän Saariselän ja Lapin kierroksella matkalla molemmat olivat ja se meni hienosti. Tuleepa mieleen sekin, kun joulukuusikin kaatui Hermannin ensimmäisenä jouluna



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit